Archive for the ‘Pokeri’ Category

Aloita ura ammattilaispokerissa

torstai, 3 syyskuun, 2015

 

10693991-poker-player-with-cards-and-chips-at-casino

Moni haluaa pokeriammattilaiseksi, koska sen ajatellaan olevan pelkkää kimalletta ja hohtoa. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Eikä pokeriammattilaiseksi tulla noin vain. Pokeriharrastajan ja -ammattilaisen välillä on selvä ero. Harrastaja käy töissä ja saa palkkaa, jonka kuluttaa pokeriin. Ammattilainen tienaa elantonsa pelaamalla pokeria.

Hyviä vinkkejä pokeriammattilaisiksi aikoville löytyy kuitenkin Pokerlistingsin sivuilta. Sääntö yksi on, että pokerissa on sekä ylä- että alamäkiä. Myös vastoinkäymisten aikana täytyy pystyä elämään niillä varoilla, jotka on joskus mahdollisesti ansainnut. Pokeriammattilaisuus ei siis ole tuhlaamista ja turhan leveää elämää vailla huomista. Siinä on aina riskinsä, kuten vaikkapa osakesäästämisessäkin.

Ammattilaisena ammattilaisten joukossa

Pokeriammattilaisuus vaatii harjoittelua ja kärsivällisyyttä. Ei tulisi olettaa, että kaikki tapahtuu sormia napsauttamalla. Ammattilaisuus vaatii aikaa. Tämän lisäksi se vaatii myös viisautta niin rahankäytön kuin kaiken muunkin suhteen. Yksikään pokeriammattilainen ei ole laittanut kaikkea likoon kerralla. Toisaalta, jotta voi voittaa isosti, on myös otettava suuria riskejä, sillä pienellä riskillä voitotkin jäävät pieniksi.

Pokeriammattilaisena voi päästä testaamaan taitojaan esimerkiksi legendaarisen Chris Moneymakerin ja muiden tämän päivän pokeripelaajien jalanjäljissä. Mukana turnauksissa on myös suomalaisia huippuja, joilta löytyy muun muassa maailman suurimpien pokeriturnauksien voittoja, joten helppoa peliä ei näissä pöydissä tunneta.

Pokeriammattilaisuus on tarkkaan hiottu kokonaisuus, johon kuuluu tarkkuutta, viisautta ja hieman uhkarohkeutta. Pienillä panoksilla ja aloittelijoiden turnauksilla aloittamalla voi edetä vaikka kuinka pitkälle. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ammattipelaajana oma leipä on riipuvainen pelimenestyksestä, joten suuriakaan voittoja ei kannata lähteä heti levittelemään. Tappioputkenkin aikana kun tulee elää jollakin.

Tämän päivän pokeripelaajat

torstai, 3 syyskuun, 2015

Pokeri on noussut suureen suosioon. Erityisesti nettipokeri on kasvattanut pelin suosiota. Maailmalla on useita pokeriammattilaisia, jotka tahkoavat miljoonia korttipelillä. Ammattilaisuus ei kuitenkaan tule helposti, vaan sen eteen joutuu tekemään työtä.

Pokeri ei ole tuuripeli, vaikka usein sellaisessa harhakäsityksessä ollaankin. Pokeri vaatii taitoa. Siinä täytyy osata lukea toisten pelaajien ilmeitä ja olla matemaattisesti lahjakas osatakseen laskea todennäköisyyksiä. Näihin seikkoihin perustuu pokeriammattilaisuus.

Maailman parhaimmat pokeripelaajat

Maailman tunnetuimpia pokeritähtiä ovat muun muassa Chris Moneymakes, Liv Boeree ja Daniel Negreanu. Suomalaisista menestyneimpiä ovat Patrik Antonius, Pasi Heinänen, Ville Wahlbeck, Juha Helppi, Voitto Rintala ja Jani Vilmunen. Pokeriammattilaisia Suomesta löytyy toki muitakin.

Yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä pelaajista on Daniel Negreanu. Hän on kanadalainen, nykyisin Yhdysvalloissa asuva pelaaja, joka tunnetaan lempinimellä Kid Poker. Hän on pelannut menestyksekkästi jo vuodesta 1997 asti. Hänellä on viisi WSOP (World Series Of Poker)-voittoa, 67 WSOP-rahasijaa ja kaksi WPT (World Poker Tour)-voittoa. Hänen turnausansionsa ylittävät 18 miljoonaa dollaria. Daniel Negreanu on jakanut pokeritietouttaan kirjojen muodossa. Hän on omistanut elämänsä pokerille. Yksityiselämästä tiedetään sen verran, että hän on ollut naimisissa kerran, mutta avioliitto päättyi eroon.

Suomalaisista ensimmäisenä WSOP-rannekkeen on voittanut Ville Wahlbeck. Hän tuli pokerimaailman tietoisuuteen viimeistään vuonna 2009 voitettuaan Mixed-pelien WSOP:n. Hän on yksi kaikkien aikojen parhaimpia yleis- ja turnauspelaajia. Hänet tunnetaan lempinimellä ”Isokala”. Viimeiset vuodet hän on osallistunut vain tarkoin valittuihin turnauksiin.

Toisena suomalaisena WSOP-rannekkeen voitti Jani Vilmunen. Hän pelaa niin livenä kuin netissäkin. Virutaalisissa pelipöydissä hänet tunnetaan nimimerkistä KObyTAPOUT. Vilmusella on takanaan jo noin 20 vuoden ura, mutta hän on onnistunut säilyttämään hyvän tasonsa vuosien saatossa.

Pokeri on suositumpaa kuin koskaan

Netistä löytää helposti ajantasalla olevaa tietoa parhaillaan menossa olevista pokeripeleistä. Myös eri tahojen listaamia parhaiden pokeripelaajien listauksia löytyy useita ympäri verkkoa. Yleensä näkyvillä ovat ainakin pelaajien voitot kuluvalta vuodelta ja kauempaakin sekä pelatut pokeriturnaukset.

Osa pokeriammattilaisista pelaa ainoastaan nettiturnauksia, kun taas jotkut keskittyvät livepelaamiseen. On myös niitä, jotka ovat molemmissa mukana. Sama pätee pokerin eri variaatioihin. Pelaajilla on yleensä omat suosikkinsa, jonka erikoispelaajia he ovat. Mixed-pelien ammattilaisten täytyy kuitenkin osata jokaisen pelin säännöt ja mukautua niihin.

Pokeriammattilaisuus vaatii siis kovaa työtä ja harjoittelua. Kaikista ei pokeriammattilaisiksi ole, mutta pokeri voi silti olla kiva harrastus. Työnä se ei ole pelkkää hupia ja miljoonien tienaamista, vaan kiireistä elämää.