Pokeri

76217-poker-sign

Pokeri on kaikkien aikojen tunnetuin korttipeli, jonka eri variaatioita pelataan enemmän kuin mitään muuta korttipeliä maailmassa. Pokeria on olemassa esimerkiksi hold’em-, veto- ja stud-pokeri. Kaikki eri variaatiot eroavat toisistaan ja niissä on omat erikoispiirteensä. Näillä pokerityypeillä on vielä lukuisia alavariantteja, josita yksi tunnetuimmista lienee Texas Hold’em. Pelin syntymaasta ei ole tarkkaa tietoa, koska sen esiasteita on ollut olemassa ympäri maailmaa jo pitkän aikaa. Esimerkiksi Kiinassa on pelattu vastaavia pelejä jo noin 1000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Yhdysvaltojen Villi Länsi on kuitenkin tuonut pokeriin sellaisia käsitteitä, joita käytetään edelleen. Osa niistä perustuu tositarinoihin. Esimerkiksi ässä- ja kasipari, toisin sanoen kuolleen miehen käsi, sai alkunsa, kun juuri noilla kyseisillä pareilla korttipelin voittanut mies ammuttiin kuoliaaksi.

Muutakin kuin Hold’em

Nykyisin pokerista puhuttaessa tarkoitetaan lähinnä Texas Hold’emia. Siinä pääosassa ovat panostus ja kilpakumppaneiden ilmeiden lukeminen. Pelissä jokaiselle pelaajalle jaetaan kaksi korttia ja viisi yhteistä korttia pöytään. Pokeri on kuitenkin paljon muutakin kuin Hold’em. Viiden kortin vetopokeri on toinen yleisesti tunnettu variaatio. Siinä kullekkin pelaajalle jaetaan viisi korttia. Kukin pelaaja voi vaihtaa kortteja pakasta yhden kerran. Aloittelijoille peli ei kuitenkaan sovi, koska se vaatii taitoa ja on melko monimutkainen pokerin muoto. Stud, josta myös suomalaisten pelaama sökö on varioitu, on pokeripeli, josta löytyy monta eri muotoa. Niitä ovat esimerkiksi seven card stud, mexican stud ja sonora. Jaettavien korttien määrä vaihtelee. Yleensä se on viisi tai seitsemän. Sökössä osa korteista on kaikkien nähtävillä ja osa vain omassa tiedossa. Ero Texas Hold’emiin on, ettei pelissä ole yhteisiä kortteja, vaikka osa onkin näkyvillä. Myös muita pokerin muotoja on olemassa vaikka kuinka paljon. Osa niistä sekoittaa muita pokeripelejä ja niiden sääntöjä. Jotkut voivat olla myös muunnelmia. Kasinoilla yleisiä ovat niin sanotut mixed-pelit. Niissä jakaja päättää, mitä peliä milloinkin pelataan. Vaihtoehtoina on esimerkiksi Texas Hold’emin eri versioita. Mixed-pelit eivät kiinnosta pokeriammattilaisia, jotka ovat erikoistuneet vain yhteen pokerin muotoon. Ne ovat kuitenkin suosittuja harrastelijoiden keskuudessa.

Pokeria pelataan niin netissä kuin livenäkin

Pokeria on pelattu kasinoilla jo niin kauan kuin sellaisia on ollut olemassa. Se onkin suosituin korttipeli, mutta harrastajien keskuudessa panokset eivät yleensä ole kovin korkeat. Livenä pelaamisen lisäksi nettipelaaminen on yleistynyt. Se on suosittua erityisesti nuorten keskuudessa. Nykyään moni on alkanut haaveilla jopa pokeriammattilaisuudesta. Suomessakin on nykyään muutamia pokeriammattilaisia. Pokeriammattilaisuus on noussut esille nettipokerin myötä, mutta ammattilaisuran aloittaminen ei ole niin yksinkertaista kuin kuvittelisi.